torstai 17. toukokuuta 2012

Vihreältä näyttää


Taimet ovat kasvaneet kivasti viimeisen kuukauden aikana. Kolme viimevuotista chiliä istutin viimeinkin isoimpiin ruukkuiin, tällä kertaa kokeilen muoviastioita joissa on pohjassa reiät.

Keväällä väsäsin aika erikoisen multasekoituksen noille chilintaimille. Ämpärissä oli vielä jäljellä jonkin verran kukkamullan ja turpeen (suoraan turvesuolta tuotua tavaraa) sekoitusta. Laitoin siihen joukkoon mustaa multaa ja ruukkusoraa. Samanlaista seosta laitoin nyt noille isoimmille kasveille, saa nähdä mitä ne siitä tuumaa.
Sain töistä kerran ilmaiseksi n. 60l mustaa multaa, joten kai sitä on pakko käyttää :P. On sitä ennenkin käytetty mustaa multaa multaseoksessa, joten ei tämä ihan tuhoon tuomittu yritys ole. Kokeilemallahan asiat selviää kaikkein parhaiten

Jostain ihmeen syystä toinen Naga ei ole kasvanut yhtään tämän kevään aikana. Se on ihan saman näköinen kuin talvella, lehdetön runko. Ainoa elomerkki siinä on vihreät kasvikohdat rungossa. Ettei vain olisi juurissa jotain ongelmaa?

Ja nyt katsausta muihin viherkasveihin...
Peikonlehti kasvaa, traakkipuut ovat hengissä mullassa ja vedessä ja kaupasta ostetut marraskaktuksetkin ovat vielä elossa. Kaktusvauvat tosin kasvavat tuskallisen hitaasti.

Njaa, tähän lopuksi vaisin laittaa kuvan Bolivian Rainbowin taimesta joka alkaa kohta kasvattamaan uusia oksia rungostakin :)